Oli siis tosi mahtavaa saada viettää aikaa ihmisten kanssa jotka tuntevat mut ja jotka minä tunnen. Se on aivan eri asia kuin uusien ystävien (vaikka olisivat kuinka mahtavia) kanssa hengaaminen, sillä läheisten ja tuttujen ihmisten kanssa voi vaan... olla? Ei tarvitse yrittää jatkuvasti kysellä toisesta tai kertoilla itsestään. Varsinkaan jos ei välttämättä edes halua vielä päästää uusia ihmisiä lähelle, ja sitten keskustelut leijuvatkin jossain "noooh... mä nyt tahtoisin opiskella sitä ja tuota ja oon asunu siellä ja täällä.." jne. osastolla.
Tottakai Svenkin tuntee mua jo jonkin verran. Kuinka paljon nyt muutamassa viikossa voi toisesta oppia. Kiintyminen vain on pelottavaa. Ibsenia lainaten: "Olen peloissani ja varovainen, koska sisälläni on jäänteitä jostain aavemaisesta, josta en ole koskaan päässyt eroon. Mutta kuten Berntrand Russel on sanonut, "pelon voittaminen on viisauden alku." Ja näinhän se on. Ihan pelkkää tyhmyyttähän se olisi olla nauttimatta joidenkin ´aavemaisten jäänteiden´ vuoksi sellaisesta mistä on pitkään haaveillut. Pitää antaa itselleen lupa olla onnellinen.
Huomenna alkaa työt uudessa työpaikassa! Vähän jänskättää.
Siinä päällimäiset tältä erää.
Kommentit