Heippa hei. Juhannuksesta eli viime kirjoituksistani on nyt ehtinyt tovi vierähtää ja on tapahtunut NIIN paljon etten tiedä mistä alottaisin. Päällimäisenä nyt ainakin se, että pääsin kouluun. Hotelli- ja ravintola-ala here I come. En tiedä yhtään kiinnostaako, tai vaikka kiinnostaisi niin kiinnostaako jokin muu enemmän. Mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Vähän kyllä huolestuttaa se, että miten sitä tottuu sillä opiskelibudjetilla elämiseen kun on jonkin aikaa jo ollut säännölliset tulot. Ja kröh, näin ollen myös säännölliset menot.

Toinen suuri uutinen on mulle itsellekin vielä vähän sulatteluvaiheessa, koska kaikki "tuli niin äkkiä". Mutta mikään ei tällä hetkellä kuitenkaan luonnollisemmalta tai oikeammalta kuin tämä elämänmuutos. Eli tästä neidistä tulee Svenin avovaimoke ensi lauantaina eli siis ylihuomenna. Uusi vuokralainen kämppääni on jo hommattu, paperit on tehty ja osoite ja kirjat muutettu. Pakkaushommat alkavat täydellä volyymilla tänään. Mieheke on asunut mun luona jo parisen kuukautta, niin vähän olen saanut etukäteisvihiä mitä yhteiselo tulee olemaan. Eihän sitä koskaan voi tietää miten elämä kuljettaa, ja itse kutakin muuttaa tai kasvattaa. Varmaa on kuitenkin se, että meidän suhteesta löytyy äärettömän paljon rakkautta, kunnioitusta sekä iloa, ja jos jotkin ainekset kantavat arjen kiviaitojen ylitse, ovat ne juuri nuo kolme.

Kirjoittelen lisempi täysissä voimissa. (eli tod. näk. palaillaan parin kuukauden päästä)

... oli ehana. Pari päivää mökillä, joka sijaitsee Jäppilä nimisessä kyläpahasessa 30x30m saarella 1.5km lähimmästä mantereesta. Ei sähköä, ei juoksevaa vettä. Yöpaikkana ikkunaton sääskien valtaama aitta. Minä ja 4 estottomasti munasillaan heiluvaa miestä, joista yksi sentään oma mussukka.  Miltä kuulostaa? Kaikesta huolimatta voin vakuuttaa että hauskaa oli. Saunan kiuas kihisi ja viini virtasi. Puhumattakaan siitä nautinnosta kun pääsi notskilla paistetun lihan, uusien perunoiden, valkosipulivoin sekä tillikermaviilikastikkeen kimppuun. Kultsi onnistui myös pyydystämään hauen jonka minä pikku kätösilläni perkasin ja valmistin nuotiopaistovalmiiksi. Ahh! Se se oli elämää. Eikä siltä reissulta ihan ilman matkamuistoa tultu. Harvinaisen uuvuttava flunssa tuli kotiinviemisiksi piristämään muutenkin sateisia ja viluisia "kesäpäiviä".

Tällä hetkellä makoilen peittojen alla nenäliinapaketti kainalossa ja makselen koneelta laskuja joihin ei oikeasti olisi edes varaa, koska pomo päätti tänäänkin taas ilmoittaa että huomenna ei tarvitse tulla sateen vuoksi töihin. Milläköhän rahalla sitä taas vuokransa maksaisi, sanokaapa se. Nooooh, kyllä hätä keinot keksii. Onhan tuossa melkeen tien toisella puolella erotiikkabaari Big Tits josta varmasti löytyisi töitä halukkaalle naiselle. Siinähän olisi ideaa. Eiku?

Olen ollut jo pidemmän aikaa niin pirun onnellinen, että se alkaa jo pelottamaan. Eikös olekin maailman lakien mukaista että pitkä onnellisuusjakso päättyy riipivään surukauteen? Kaikki asiat EI vaan yksinkertaisesti voi mennä näin hyvin. Vaikka eihän tässä juuri mikään muu ole muuttunut kuin se, että olen rakastunut. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tuo tunne on asettunut vaaleanpunaisiksi aurinkolaseiksi silmilleni. Niiden läpi kaikki näyttää tällä hetkellä ah- niin ihanalta. No, paitsi se että Sven lähtee tänään monen sadan kilometrin päähän ryypiskelemään ja olemme erossa kokonaiset 2 PÄIVÄÄ! Hurjaa.

Työt torilla alkoivat eilen. Olen nyt virallisesti torikahvilatäti. Vihaan tehdä sellaisia asioita joita en osaa, joten tämä alku on ollut hieman takkuista, ja muutenkin on sadellut vettä niin ei ole juuri ollut asiakkaitakaan. MUTTA voisinpa melkeen sanoa että jollakin tapaa nautin työstäni. Jos voin tehdä niin jo tässä vaiheessa niin ehkä kesällä jopa vielä enemmän. Niin, ellen sitten saa jotain mahdotonta burnouttia torihälinän ja asiakastulvien sekamelskassa. Mulla kun tuntuu menevän ajatus heti lukkoon jos on ruuhkaa tai asiakkaalla on kiire. Tältä erää työni plussat ja miinukset:

+tuoksuu kahvi ja uunituoreet pullat ja leivokset
+pomo on mukava
+palkka on ok
+ei tarvitse eväitä kun voi tehdä siellä itselleen vaikka jonkin herkkusämpylän
+tapaa ihmisiä
+saa asiakaspalvelukokemusta
+voi petrata päässälaskutaitoja (jotka ovat tällä hetkellä melko säälittävät)
+illat aina vapaana

-leivosten tuoksu alkaa parin tunnin jälkeen ällöttää
-avatessa on kiire saada kaikki valmiiksi ja kiskan luukut auki
-aika vähän työtunteja
-aukiolo kiinni säästä
-pomo puhuu liikaa (tsih)
-tilat on ahtaat
-ei saa mtn lauantailisiä tms.
-herätys aikaisin

Jes! Tuli enemmän plussia.

Huomenna tämä teini tulee aikuisen naisen ikään kun pyöreät luvut pyörähtävät mittariin. Iik! Synttärit on jo vietetty, niin en ole huomiselle mitään erikoista keksinyt. Onneksi näen ainakin Svenin. On ollut aivan älyttömän mukavaa herätä hänen vierestä tässä muutamat viimeiset yöt. Yleensä minä herään aina ensin ja käyn suihkussa, föönaan hiukset, meikkaan, valitsen vaatteet, keittelen kahvia, syön jne. Sven nousee aikaisintaan noin 10 minuuttia ennen töihinlähtöä. Noh, onhan se niin söpö nukkuessaan että mielelläni katselen hänen valkoista pörröpäätänsä aamutoimieni ohessa ;)

Äääh puuh... Olipas rankkaa. Tai siis ihanaa. Tai siis humalaista.. tai siis! Pohjanmaan kaverit olivat kyläilemässä ja juhlistamassa ensiviikkoisia synttäreitäni. Perjantaina tuli ryypiskeltyä toisen kanssa oikein olan takaa ja eilisessä viinankulutuksessa ei aivan hirveästi kainosteltu. Eilen oli aivan iiiiiiiihanata kun sai pitkästä aikaa tanssia oikein kunnolla. Yritin toiselle kavereistani etsiskellä miestä, mutta kaikki ketkä olivat mun silmien lävitse katsottuina aivan eeeeehania eivät aiheuttaneet ystävässäni minkäänlaisia viboja. Noh, ilmeisesti tarkastelevat katseeni antoivat hieman väärää kuvan "aikeistani" sillä monet ystävälleni bongaamani kaksijalkaiset tulivat lopulta tuijotukseni vuoksi juttelemaan mulle. Heh. Mutta eihän tietenkään ole oman kullan voittanutta.

Oli siis tosi mahtavaa saada viettää aikaa ihmisten kanssa jotka tuntevat mut ja jotka minä tunnen. Se on aivan eri asia kuin uusien ystävien (vaikka olisivat kuinka mahtavia) kanssa hengaaminen, sillä läheisten ja tuttujen ihmisten kanssa voi vaan... olla? Ei tarvitse yrittää jatkuvasti kysellä toisesta tai kertoilla itsestään. Varsinkaan jos ei välttämättä edes halua vielä päästää uusia ihmisiä lähelle, ja sitten keskustelut leijuvatkin jossain "noooh... mä nyt tahtoisin opiskella sitä ja tuota ja oon asunu siellä ja täällä.." jne. osastolla.

Tottakai Svenkin tuntee mua jo jonkin verran. Kuinka paljon nyt muutamassa viikossa voi toisesta oppia.  Kiintyminen vain on pelottavaa. Ibsenia lainaten: "Olen peloissani ja varovainen, koska sisälläni on jäänteitä jostain aavemaisesta, josta en ole koskaan päässyt eroon. Mutta kuten Berntrand Russel on sanonut, "pelon voittaminen on viisauden alku." Ja näinhän se on. Ihan pelkkää tyhmyyttähän se olisi olla nauttimatta joidenkin ´aavemaisten jäänteiden´ vuoksi sellaisesta mistä on pitkään haaveillut. Pitää antaa itselleen lupa olla onnellinen.

Huomenna alkaa työt uudessa työpaikassa! Vähän jänskättää.

Siinä päällimäiset tältä erää.