Miksi toisen ihmisen läheisyys ja pyyteetön, arjessa yhdessäolo jää usein petollisen kiihkon sekä omien rajojensa kokeilemisen kaipuun varjoon? Miksi rakkaus ei riitä? Kuinka sellaisen ihmisen saa muuttumaan joka ei halua muuttua? On vaikea ymmärtää henkilöä jonka arvomaailma näyttäytyy epäloogisena kaaoksena, hylkäämieni uskomusten kaatopaikkana. Rotat, arjen välinpitämättömyys, kylmyys. Ne vilistävät hänen sielunsa viemäreitä, mutta eivät koskaan satuta häntä. Ne purevat minua, ja kaikkia heitä jotka varomatta putoavat kadulta avoimeen viemäriluukkuun. Avoimuus on kuitenkin täydellisen epätäydellinen sana kuvaamaan sellaisen ihmisen pohjapiirrustuksia. Langenneen kavaltanut luukku sulkeutuu, mutta hänellä on salaovia, avoinna vastaanottamaan, avoinna turmiolliseen rottien maailmaan. "Kuinka ymmärtää maailmaa, joka ei ole minun? En oikeasti asu täällä! Avaa luukkuni tai sulje muut." Tutut ajatukset kiertävät kehää. Kaikkeen toki turtuu hiljalleen. On päiviä jolloin luulen olevani jälleen kadulla, liikkuen ihanan tuntemattomien ihmisten lomitse, elossa kuin ennen. Sitten yksi niistä puraisee jälleen saastaisilla hampaillaan minua varpaaseen. Vesi tippuu betoniin tasaisen tappavaa tahtia. Aika, se ei ole enää, sillä se on jatkuvasti. Mikään ei ole pahempaa, kuin se, että jokainen sekunti on yhtä pitkä kuin edellinen.

Päivän lyriikat

Can't believe I wasted so much time on this endeavor.
Tried, tried, tried but I can't wait forever.
Tired of wasting all this time, I moved on with my life.
I'll just stand back and watch as no-one comes to me.
I've decided I'm gunna be the one,
you've gotta open your eyes.
You realize that sometime,
 you gotta make up your mind.