Olen ollut jo pidemmän aikaa niin pirun onnellinen, että se alkaa jo pelottamaan. Eikös olekin maailman lakien mukaista että pitkä onnellisuusjakso päättyy riipivään surukauteen? Kaikki asiat EI vaan yksinkertaisesti voi mennä näin hyvin. Vaikka eihän tässä juuri mikään muu ole muuttunut kuin se, että olen rakastunut. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tuo tunne on asettunut vaaleanpunaisiksi aurinkolaseiksi silmilleni. Niiden läpi kaikki näyttää tällä hetkellä ah- niin ihanalta. No, paitsi se että Sven lähtee tänään monen sadan kilometrin päähän ryypiskelemään ja olemme erossa kokonaiset 2 PÄIVÄÄ! Hurjaa.