Ugh!

Yritän pitää tänään paastopäivän. Nämä aamupäivät on aina helppoja, mutta en kyllä erityisen innolla odota iltaa. Ruokahalut heräävät vähintäänkin sitten kun kumoan muutaman olusen. Mutta kyllä mä pystyn tähän. Pakko. On sen verran keventävää 24 tuntista halajava olo. Eilen en muuta tehnykään kun söin ja angstasin, ja söin vähän lisää. Ärsytti suunnattomasti se, että avasin suuni silloin kun se ehkä olisi viisainta pitää kiinni. Mutta näin jälkikäteen katsottuna oon ihan tyytyväinen siihen että annoin turhautumiseni muodostua sanoiksi, sanojen ongelmiksi, ja ongelmat lopulta; ei ehkä ratkaistuiksi mutta avoimiksi ratkaisujen kehittämiselle. Oon aina ollut kommunikaatiojutuissa hieman epätavallinen nainen. Mua on aina ärsyttänyt suunnattomasti miehet jotka haluavat "keskustella" suhteestamme ja "ratkaista" pienimpiäkin ristiriitoja aivan jatkuvasti. Siis näin tottakai tulee tehdä kun oikeasti on jokin asia sydämellä, mutta joskus molempien on tärkeintä vain pysähtyä hetkeksi, mennä itseensä ja selvittää itselleen realistisesti mitä odottaa ja toivoo vastapuolelta, suhteen nykyhetkeltä ja sen tulevaisuudelta, ja suhteuttaa sen omaan käytökseensä. Jos ongelman painoindeksi on tämän jälkeen yhä entisellään, sitten on ehkä syytää ottaa myös vastapuolen ajatukset ja tunteet puntarointiin ja nostaa kisuliini pöydälle.

Nyt menen juomaan piimää.