Tänään kirmasin kultsin kanssa heinäpellolla, sain sääriini ihottumaa ja kynsiskelin niitä sitten loppuillan. Ehkä elämäni on tylsää, mutta tämän päivän ehdottomasti paras hetki oli kuitenkin kun makoilin lattialla ja piirtelin katseellani kattoon kuvioita ja matkustin höpölandissa pienessä päässäni. En voi selittää "fetissiäni" lattioihin, mutta luulisin että kovalla alustalla on minuun jonkinlainen sekä fyysisesti että henkisesti tasapainoittava vaikutus. Kuulostan hullulta, olenkohan. Äh, tuskin, rakkaus lattioihin tekee ehkä hieman omalaatuisen, mutta hulluuteen taidetaan tarvita enemmän. Nyt palailen upean Umberto Econ "Miten käy"-pakinakokoelman pariin, josta olen lukenut jo pari ensimmäistä lukua, ja ensimmäistä kertaa elämässäni nauranut ääneen jollekkin kirjan sivulle painetusta sutjautuksesta. Eli nyt siis naurulihaksia jumppailemaan.

Good night, and I will sleep tight.