Sain juteltua mieltä painavistani asioista ystäväni kanssa ja sovimme piristävän shoppailureissun läheisimpään vähän suurempaan kaupunkiin huomiseksi. Itseasiassa, minä en juurikaan välitä shoppailusta. Rakastan vaatteita, mutta niiden sovittaminen on yksinkertaisesti ehkä turhauttavinta hommaa mitä tiedän. Mutta pääasia on, että pääsen hetkeksi pois täältä metsästä. Asun maalla, lähes syrjäisimmässä korvessa ja olen tottunut öiseen hiljaisuuteen, mutta tämänhetkinen äänettömyys on jo harvinaista. Varsinkin kun olen suurperheen tyttö, jonka 10 sisarusta ovat pitäneet aina huolta desibelien riittävyydestä. Nyt muut taitavat jo nukkua. Ainut ääni mitä korviin kantautuu on tietokoneen hurina ja sormieni naputus. Tulee ihan sellainen olo että tekisi mieli huuuuuuutaa ja rikkoa tämä hiljaisuuden muuri. Noh, ehkä maltan mieleni, suljen koneen, sammutan valot ja sallin itseni rentoutua itseäni ympäröivään kaikenpuoliseen tyhjyyteen.

Kauniita unia, vetureita ja junia