Koko koulupäivän odotin vain sitä, että pääsen kotiin tanssimaan ja treenaamaan. Tämä on niin tyypillistä minulle. Aina kun pääsen kiinni urheilurytmiini, siitä tulee minulle pakkomielle johon tahtoisin uhrata mieluiten kaiken aikani. Tämä tarkottaa eritoten läksyjen teon ja kirjoituksiin lukemisen laiminlyöntiä. Toisaalta olen siinä mielessä tunnollinen oppilas, että minulla on tiedonjanoa ja tahtoa kehittää itseäni. Mutta jos satun löytämään jonkin mielenkiintoisemman ajantuhlausreiän, niin vuodatan toki mieluummin suurimman osan energiastani siihen. Muistan kuinka yhdessä vaiheessa oleilin sinkkuna; eikä urheilullakaan ollut juuri sijaa arjessani, sain käytettyä opiskeluun tuntikausia. Tein kaikkia mahdollisia ylimääräisiäkin tehtäviä, ja suorastaan nautin opiskelusta. Kyllähän sen ymmärtää, että jos elämässä ei suurempia valopilkkuja ollut, niin tuntui hyvältä olla todella hyvä jossakin. Täytyy kyllä myöntää, että tämä nykyinen "ensit huvit, sitten työt"-metodini on minulle sopivampi. Jospa tänään vaikka ensin treenaisin, ja sen jälkeen ottaisin kirjat esiin jos poweria riittää. Kuulostaa suorastaan loistavalta suunnitelmalta.
   Terveysruokavalionikin voi suorastaan loistavasti. Karkit sun muut ällötykset eivät ole löytäneet tietään suuhuni tällä viikolla. Saan olla erittäin ylpeä itsestäni! Tuntuu kylläkin, että olen vain lihonut vähennettyäni syömistä ja lisättyäni liikuntaa. Eipä olisi mikään ihme, kun minulla on aina tapana tehdä asiat hieman nurinkurin. Sitäpaitsi pari kiloa sinne tänne ei tunnu missään! Tärkeintä on, että on hyvä olo.
  
Lyriikat pamautan ruutuun illalla. Siihen asti,
lukemisiin!